Lead of Technology Helsinkiin tai Tampereelle
Arkkitehtuuriala on murroksessa. Haemme rakentajaa, joka omistaa ARCOn koko teknologiasysteemin ja tuo datan ja tekoälyn arkkitehtien arkeen.
Suomen arkkitehtiala on rakentunut pienistä, perustajavetoisista toimistoista. ARCO aloitti alan konsolidoinnin ja on rakentanut vahvan platformin, jonka seuraava kasvuvaihe on käynnistynyt orgaanisesti ja yrityskaupoin. Mukana on kuusi toimistoa ja 176 erityisasiantuntijaa Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Oulussa. Yhdistyneen yhtiön liikevaihto on noin 20 miljoonaa euroa, ja kasvu jatkuu orgaanisesti ja yrityskaupoin. Omistajina ovat arkkitehdit, johto ja Intera Partners.
Samalla tekoäly muuttaa sitä, miten suunnittelutyö tehdään ja mitä palveluita tarjotaan. Etumatkan saa se, joka yhdistää luovuuden, projektidatan, osaamisen ja liiketoiminnan ohjauksen yhteen.
Perusta on tehty. Integraatiossa yhtenäistimme sovellukset, suunnitteluohjelmistot, infrastruktuurin, tietoturvan ja toimittajaverkoston. Tietomallityömme on palkittu kansainvälisesti Tekla BIM Awardsissa, ja käytössämme on alan laajimpia data-aineistoja Suomessa.
Mitä tehtävässä teet?
Raportoit toimitusjohtajalle, omistat teknologiastrategian, roadmapin ja johdat muutosta. Kun ARCO kasvaa yrityskaupoin, vastaat siitä, että jokainen uusi toimisto liitetään samaan systeemiin heti alusta.
Johdat teknologian kokonaisuutta ja kehittämistä. Vastaat teknologiastrategiasta ja viet kehityshankkeet suunnitelmista käytäntöön.
Viet AI:n ja datan osaksi päivittäistä liiketoimintaa. Tunnistat liiketoiminnan kanssa parhaat AI-, data- ja automaatiokohteet. Projekti-, asiakas- ja taloustiedosta tulee työkalu sekä suunnitteluun että johtamiseen. Seuraat teknologian kehitystä ja valitset, mikä on ARCOlle olennaista.
Kehität sovelluksia, integraatioita ja prosesseja. Suunnittelu, projektinhallinta, dokumentinhallinta, talous, HR, BI ja AI toimivat yhtenä kokonaisuutena. Prosessit, automaatio ja järjestelmien väliset integraatiot ovat vastuullasi, samoin uusien ratkaisujen ja toimittajien valinta.
Vastaat teknologiaympäristön toimivuudesta. Päivittäinen ICT ja käyttäjätuki hoidetaan sisäisten vastuuhenkilöiden ja kumppaneiden kanssa. Sinä varmistat, että työvälineet toimivat, tietoturva ja tietosuoja ovat kunnossa ja toimittajia, sopimuksia ja kustannuksia johdetaan ammattimaisesti.
Mitä odotamme sinulta?
Etsimme käytännönläheistä teknologian kehittäjää. Emme hae perinteistä IT-vetäjää emmekä yhden teknologian spesialistia. Sinun ei tarvitse olla ohjelmoija.
Arvostamme erityisesti:
- kykyä ymmärtää käyttäjien tarpeita ja liiketoimintaprosesseja ja ratkaista niitä teknologialla
- käytännön kokemusta AI:n ja datan hyödyntämisestä yritysympäristössä
- ymmärrystä BI:stä, integraatioista, API-rajapinnoista ja data-arkkitehtuurista
- kokemusta ERP-, CRM-, talous- ja HR-sovellusten kehittämisestä
- kokemusta projektiliiketoiminnasta ja suunnitteluohjelmistoista
- kokemusta teknologiatoimittajien ja kehityshankkeiden johtamisesta
- sujuvaa suomea ja englantia
Taustaksi sopii korkeakoulututkinto ja useamman vuoden kokemus IT:n, datan, digitaalisten palveluiden tai liiketoimintajärjestelmien kehittämisestä esimerkiksi teknologiasta, konsultoinnista, ohjelmistoliiketoiminnasta tai teollisuudesta. Rakennus- tai arkkitehtialan tuntemus on etu, ei edellytys.
Millainen henkilö menestyy tehtävässä?
Keskustelet yhtä luontevasti arkkitehtien, johdon ja teknologiatoimittajien kanssa. Otat omistajuuden, priorisoit ja viet asiat maaliin. Näet muutaman vuoden eteenpäin ja teet silti itse. Työyhteisömme muistuttaa enemmän design-toimistoa kuin insinööritaloa: organisaatio on matala ja tempo nopea.
ARCOssa teknologiaa syvällisesti ymmärtävä toimitusjohtaja ja hallitus seuraavat tekoälyn etenemistä tiiviisti.
Mitä pääset rakentamaan?
Ensimmäisenä vuonna AI siirtyy piloteista tuotantoon ja valmiina on roadmap, jolla teknologia, data ja liiketoiminta kulkevat samaan suuntaan. Onnistumista mitataan tuloksilla.
Sen jälkeen rakennat:
- datanhallinnan AI:n ja analytiikan pohjaksi
- sovellus- ja integraatioarkkitehtuurin, joka poistaa manuaalisia työvaiheita
- pysyvän toimintamallin AI-, data- ja teknologiakehitykselle
- ARCOn aseman arkkitehtialan teknologian edelläkävijänä
Mitä tarjoamme?
Meille tärkeintä ovat ihmiset. Haluamme, että työ tuntuu hyvältä ja elämä on tasapainossa. Siksi panostamme työntekijöidemme hyvinvointiin ja tarjoamme monipuolisia etuja, kuten lounas- ja Flex-edun, liikunta-alennuksia, vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen sekä kattavan työterveyshuollon. Kotitoimistosi voi sijaita Helsingin tai Tampereen toimipisteessä.
Hakuprosessi
Prosessi etenee kolmessa vaiheessa:
- ensimmäinen keskustelu suorahakukumppanimme kanssa
- keskustelu toimitusjohtaja Marko Somerman ja haastattelutiimin kanssa
- case study ja sen esitys ARCOn avaintiimille
Hae paikkaa lähettämällä CV:si 28.10.2026 mennessä linkin kautta: Hae työpaikkaa