Keilaniemen Portti edustaa tulevaisuuden kestävää rakentamista
Keilaniemen Portti tulee olemaan ainutlaatuinen puurakentamisen taidonnäyte. Lähes 60 metrin harjakorkeudella siitä on tulossa yksi Euroopan korkeimmista puurakenteisista toimistorakennuksista ja korkeimmista puurakennuksista Suomessa.
Rakennustyöt ovat edenneet, ja tulevan toimistorakennuksen 14 maanpäällistä kerrosta alkavat hahmottua Jatkeen työmaalla Keilaniemessä. Betoniset hissikuilut ovat jo paikoillaan, ja pääosin puusta rakennettavat kerrokset alkavat nousta. Massiiviset puupilarit kannattelevat kerroksia.
Kiertotalouden näkökulmasta kaikki materiaali on rakennuksessa ikään kuin vain lainassa, ja käytettävissä tulevaisuudessa uudelleen. ”Rakennuksessa käytetään aitoja materiaaleja, jotka ikääntyvät kauniisti ja kestävästi. Aikanaan elinkaarensa päässä ne voidaan käyttää raaka-aineena tai käsittelyn jälkeen sellaisenaan. Pintamateriaaleissa suositaan kierrätysmateriaaleja. Muuntojousto ja helppo huollettavuus ovat toimineet suunnittelun läpäisevänä periaatteena”, kertoo pääsuunnittelija Marja-Liisa Honkanen Arcosta.
Varman rakennuttamalle Keilaniemen Portille tavoitellaan BREEAM Excellent -tason ympäristösertifikaattia ja A-energialuokkaa. ”Ilmastonmuutoksen hillintä on yksi Varman yritysvastuun painopisteistä. Kiertotalouden periaatteiden mukaisessa rakentamisessa pyritään mm. oikeiden, kohteeseen sopivien rakennusmateriaalien valinnalla siihen, että rakennuksesta tulee mahdollisimman pitkäikäinen, huollettavissa oleva ja ympäristöystävällinen. Rakennukset suunnitellaan energiatehokkaiksi ja rakennusjäte sekä ympäristöhaitat pyritään minimoimaan”, kertoo Varman kiinteistökehitysjohtaja Sari Raunio.
”Rakennuksesta löytyy lukuisia fiksuja ratkaisuja, kuten viherkattoja, aurinkopaneeleita, lämmön talteenottoa ja kaukokylmän hyödyntämistä. Kestävään liikkumiseen kannustavat varmasti 400 katettua pyöräpaikkaa sekä sähköpyörien latausmahdollisuus. Myös autopaikat rakennetaan siten, että ne ovat kaikki tarvittaessa muutettavissa sähköautojen lataukseen sopiviksi”,A-Insinöörien projektinjohtaja Mikko Leino kertoo.
“Keilaniemen Portti on esimerkki työmaasta, jossa kiertotalouden periaatteet ovat erityisen hyvin käytössä. Kiinnitämme huomiota jätteiden vähentämiseen, ja huolehdimme siitä, että syntyvät jätteet lajitellaan mahdollisimman tarkasti jo työmaalla. Näin varmistamme, että työmaalta lähtevät jätteet menevät kierrätykseen ja hyötykäyttöön”, kertoo Jatkeen yritysvastuupäällikkö Daniela Schenk.
Käytettävän teräksen kierrätysaste on yli 90 %, ja kierrätysmetallia hyödynnetään mm. deltapalkeissa ja täydentävissä teräsosissa. Puuverhoiltu julkisivu, Arcon arkkitehtuuri sekä joustavat sisätilat kiinnostivat useita, ja tilat onkin vuokrattu täyteen.