Lyyra-kortteli on voittanut Tekla 2024 Global BIM Awards, Commercial Project -kategorian ensimmäisen palkinnon. Kilpailuun osallistui useita hankkeita ympäri maailman.
Ylvan rakennuttama ja ARCO:n suunnittelema urbaani toimistojen, hotellin, liiketilojen ja asumisen hybridi-kortteli sijoittuu tiiviiseen kantakaupunkiin ja metroaseman päälle. Lyyra on suunnittelukilpailun voitto vuodelta 2020 ja valmistui kokonaisuudessaan vuonna 2024. Rakennuttajana hankkeessa on YLVA. Arkkitehti- ja pääsuunnittelun ohella ARCO toimi myös tietomallikoordinaattorina toteutusvaiheessa.
Lyyra perustuu ajatukseen muodostaa kahdesta kävelykadun erottamasta tontista kortteli, joka tarjoaa monipuoliset tilat työn tekemiseen, illanviettoon, majoittumiseen, päivittäiseen asiointiin ja asumiseen. Sijainti julkiliikenteen solmukohdassa varmistaa hyvän saavutettavuuden.
Korttelin rakennusten muotoilussa huomioitiin olevan kaupunkirakenteen täydennysrakentamisen haasteet jakamalla jalustaosan yläpuolelle nousevat massat pienempiin osiin ja muotoilemalla siten, että rakennusosien väliin jää näkymälinjoja naapuritalojen asukkaille. Täyteen rakennettujen tonttien rakennusmassojen väliin suunniteltiin istutetut terassipihat viherkeitaiksi.
Rakennusten julkisivumateriaalit peilaavat viereisten rakennusten Ympyrätalon, Arena- talon ja muiden lähiympäristön rakennusten materiaali- ja väripalettia. Julkisivujen vaalean sävyinen eläväpintainen tiiliruudukko skaalautuu kerroskorkeuden mukaan. Kullakin rakennusosalla on oman sävyiset patinoidut kupariset ikkunanpieliverhoukset. Metallinen kuviolevykaide terasseilla ja asuntojen ranskalaisissa parvekkeissa on saanut innoituksensa Uuden ylioppilastalon metallikaiteista.
Lyyran elinkaaren hiilijalanjälki on arvioitu, ja materiaalien hyötykäytölle ja rakennusten jalanjäljen pienentämiselle asetettiin kunnianhimoiset tavoitteet. Rakennukset täyttävät Suomen ympäristöministeriön säätelemän A-energialuokan. Lyyra on saanut LEED Platinum ja WELL-sertifikaatit. Lyyran työmaa oli mukana Inklusiivinen työmaa -hankkeessa, joka on yksi OECD:n Business 4 Inclusive Growth -verkoston pilottihankkeista.
Lyyra on suunniteltu tietomallina ensiluonnoksista lähtien. BIM Awards -tuomaristo arvosti erityisesti laajaa tietomallien käyttöä ja dataohjautuvuutta hankkeen eri vaiheissa. Olevat rakennukset laserkeilattiin lähtötiedoksi ja tietomalleja käytettiin suunnittelussa, yhteensovituksessa ja työmaalla monin eri tavoin. Tietomallintamalla varmistettiin jo varhaisessa vaiheessa suunnitelmien yhteensopivuus eri suunnittelualojen välillä sekä tuotettiin lähtötietoja kustannuslaskentaan ja hankinnan käyttöön. Työmaa oli paperiton ja henkilöstö käytti tablettia tietomallien ja suunnitelmien tarkasteluun paikan päällä. Lyyra voitti myös vuonna 2023 Suomen BIM Awards -palkinnon.