Pohjolan Liikenteen eri varikkoja toisiinsa yhdistävä uusi, nykytarpeita palveleva kokonaisuus lähellä hyviä liikenteen solmukohtia.
Pohjolan Liikenteen pääkonttori ja bussivarikko sijaitsee Helsingin Pasilan Veturitiellä lähellä junaratoja. Vuonna 2016 valmistunut varikko hoitaa noin 300 bussin liikennettä ja se toimii myös yli 700 henkilön työpaikkana ja tukikohtana. Rakennus sisältää muun muassa kaksi autojen sisäpesulinjaa, bussien korjaamotiloja, henkilöstön sosiaalitiloja sekä runsaasti toimistotilaa. Lähtökohtana oli yhdistää Pohjolan Liikenteen eri varikkoja toisiinsa ja luoda uusi, nykytarpeita palveleva kokonaisuus lähellä hyviä liikenteen solmukohtia.
Käyttäjälle ja paikalle luonteenomaista on liikenteen vauhti, joten ratkaisuksi valittiin nopeasti hahmottuva dynaaminen rakennus. Rakennus muodostuu selkeistä kappalemaisista kerroksista, jotka asettuvat päällekkäin, osin ulokkeina tai sisäänvetoina, muodostaen virtaviivaisen kokonaisuuden pääradan suuntaisesti. Rakennuksen muodosta ja toiminnallisista periaatteista johtuen teräs osoittautui monessa paikassa luontevaksi rakenneratkaisuksi. Julkisivussa vaakalinjoja korostavia aaltopeltejä on käytetty vaihtelevilla kuvioilla, kiiltoasteilla ja sävyillä. Poimutettu pelti voi myös viedä ajatukset kohti entisaikojen Greyhound-bussien linjakkaita kylkiä.
Maantasokerroksessa on korkeat huolto- ja pesutilat linja-autoille. Pitkät seinät koostuvat lasiseinistä ja lasipintaisista taitto-ovista. Keskivaiheilla kerros jakautuu kahtia ja ylempään kerrokseen on sijoitettu mm. kuljettajien sosiaalitilat. Pääradalta ja Veturitieltä voi nähdä suoraan linja-autojen huoltotilojen läpi. Iltavalaistus korostaa rakennuksen 24-7 toiminnan näkyvyyttä ympäristöönsä.
Pääkonttorin toimistot, neuvottelutilat, ruokala ja kuljettajien palvelupiste on sijoitettu rakennuksen kolmanteen kerrokseen. Sileät ikkunanauhat pitkillä sivuilla ja suuri ”tuulilasi” eteläpäädyssä korostaa rakennuksen väylien mukaista suuntaa. Tuulilasin takana, osittain ilmassa V-pilarin kannattamana, sijaitsee kuskin paikalla toimitusjohtajan työhuone.