Olen Anna Luotolampi Arcon Tampereen toimistolta. Kun tammikuussa 2016 saavuin urani ensimmäiseen oikeaan arkkitehtitoimistoon, pääsin oitis hommiin yliopistohankkeiden pariin. Aloitin työt ns. kiireapulaisena. Tällä hetkellä työskentelen projektiarkkitehtina osana isohkoa tiimiä, joka keskittyy erityisesti yliopistokampuksiin ja niiden kehittämiseen. Henkilökohtainen yliopistosuhteeni päättyi lähes kahdeksan vuoden jälkeen saatuani opiskelut suoritettua ja valmistuttuani arkkitehdiksi loppusyksyllä 2020.
Erityisosaamiseni perustuu sisäänrakennettuun ongelmanratkaisukykyyn, kokonaisuuden hallintaan ja tarkkuuteen monella eri tasolla. Näistä piirteistä on ollut hyötyä juurikin yliopistohankkeissa, joihin liittyy usein monenlaisia erikoisratkaisuja. Erikoisratkaisut koskevat myös laboratoriympäristöjä, jotka ovat tärkeä osa yliopistojen oppimisympäristöä ja tutkimustyötä. Laboratoriot ovat hyvin teknisiä kokonaisuuksia, ja niiden monimuotoisten talotekniikkajärjestelmien yhteensovitukseen olen päässyt tutustumaan erityisesti Turkuun 2021 valmistuneeseessa Åbo Akademin ja Turun Yliopiston Aurum nimisessä kohteessa tietomallivastaavana. Hanke sisälsi tasapainoilua teknisen ja toiminnallisen toteutuksen kanssa, joista kummankin osa-alueen on tärkeää olla kunnossa toimivassa laboratorioympäristössä. Lisäksi kohteessa oli korkeat tavoitteet rakennuksen ja sisätilojen visuaaliselle ilmeelle.
Yleisesti suunnittelijatiimissämme on ollut ilo huomata, ettei meitä hetkauta esimerkiksi laboratorioiden kiihdytinlaitevaatimuksista johtuvat viisi metriä paksut teräsbetoniseinät tai hissien sijoitusta rajoittavat valtavan korkeat NMR-tilan magneetit. Verrattain erikoisten reunaehtojen lisäksi yliopistohankkeet ovat monitahoisia ja monimuotoisia hankkeita, joissa yhteistyöllä on iso merkitys. Suunnittelussa korostuu käyttäjälähtöisyys, sillä tilat ja tietyn spesifin toiminnan käsittävät laboratiot suunnitellaan juuri tiettyjä käyttäjän tarpeita ja tutkimusta varten.
Yliopistohankkeet liittyvät usein osaksi jo olemassa olevaa, jopa eri aikakausina rakentunutta isoa kampusrakennetta. On kiinnostavaa, miten suunnittelulla voidaan tietyin täsmäiskuin kehittää koko aluetta. Esimerkiksi 2018 valmistuneessa Lappeenrannan teknillisen yliopiston peruskorjaus- ja muutostöissä toteutettiin jo aikaisemmin laaditun kampusvision pohjalta muutostöillä ja verrattain pienellä lisärakentamisella merkittäviä parannuksia. RV1-rakennukseen kohdistuvien muutostöiden yhteydessä rakennettiin käytännössä yksi näyttävä ”lasikuutiolaajennus”, joka kokoaa, yhdistää ja selkeyttää yleisiä aulatiloja ja kulkureittejä. Olemassa olevan rungon välipohjien avaukset, uudet lasiseinät ja tyypillisen käytävä-toimistohuone-periaatteen purkaminen avarsivat ja monimuotoistivat sisätilaa sekä toivat yliopiston tekemisen ja tutkimuksen näkyvämmäksi. Raskaiden insinööritieteiden laboratorioiden rinnalle toteutettiin uudenlaisia oppimis- ja työympäristöjä, joita tukevat kahvila- ja ravintola-aulat, liikuntatilat ja vuorovaikutusta lisäävät HUBit.
Täsmällisesti tunnistettu laajennuksen sijainti ja sen ympäristön toimenpiteet synnyttivät selkeän, koko kampusta kokoavan kiintopisteen. Hankkeen pohjalta syntyi suunniteltavaksemme myös jatkohankkeita samalta kampukselta.
Kahden viime vuoden aikana pandemian vaikutukset ovat ulottuneet myös yliopistokampuksille ja oppimisympäristöjen suunnitteluun. Tilojen toiminnallisuudessa korostuvat entistä enemmän etänä ja digisti tapahtuva opetus ja oppiminen, jonka myötä tilasuunnitteluun on tullut ratkottavaksi virtuaalisen ja fyysisen oppimisympäristön kohtaaminen ja yhteensovittaminen. Oppimisympäristöjen muunto- ja käyttöjoustavuuden ohella on vaatimukseksi muotoutunut myös digitaalisesti joustavat oppimisympäristöt, jolloin haasteeksi voi muodostua rajanveto yksilöllisyyden ja yhteisöllisten tilojen välille. Vaikka opintojen suorittaminen onnistuisikin etänä kotoa käsin, tulisi yliopistokampuksien silti tarjota houkuttelevat puitteet kohtaamisille, yhteisöllisyydelle ja yhdessä tekemiselle, jotta kampukselle myös halutaan tulla. Yliopistohankkeissa tulee siis tunnistaa ja suunnittelulla tukea myös sitä lisäarvoa, joka syntyy fyysisissä kohtaamisissa ja yhdessä tekemisessä.
